32-vuotiaan avioliitossa elelevän naisen elämää. Arki koostuu 5/09 syntyneen pojan kanssa touhuiluista sekä toisen lapsukaisen odotuksesta, la 9/11.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Siirtyminen...

Olemme useamman viikon jo suunnitelleet että Onnin olisi aika siirtyä meidän huoneesta omaan huoneeseensa nukkumaan...isojen poikien sänkyyn. Uusi sänky on hommattu jo vuoden alussa, joten Onnilla on ollut aikaa tutustua siihen leikkiessään huoneessaan. No ilta sujui hyvin tavanomaisesti. Minä aina välillä muistuttelin Onnille, että raivataan sängystä lelut ja autot pois, kun ensi yön nukut siinä yms. Hän välillä köllöttelikin siinä ja sanoi että tättä nukkuu :) Sitten iltapesut ja hyvien öiden sanominen isille. Onni kääntyy vaan meidän huoneeseen päin ja muistuttelen että nyt Onni nukkuukin omassa huoneessaan.....ja voi sitä pienen pojan katsetta - Ei halua, Onni ei halua. Onni äidin vielessä nukkuu....Juu, niinpä <3 Siinä se sitten oli, äidin sydän suli ja siirryimme vanhoilla kuvioilla nukkumaan, luimme iltarukouksen ja juttelimme että no huomenna nukutaan omassa huoneessa :) Katsotaan kuin käy. Ei siis ollut äitikään eikä poika valmis muutokseen. Näin heikko sitä tämä äiti on ja lapsikin varmasti aistii sen. Tai onkohan tämä heikkoutta vai huonoa omaatuntoa jo siitä, että syyskuussa tilanne muuttuu ja Onni ei enää olekkaan meidän ainokainen...

Nukutaankohan sitä syyskuussa koko perhe samassa huoneessa, saapi nähdä :)
Mistähän sitä saisi voimaa ja keinoja muuttaa kuvioita? Jos jollakin hyviä ideoita, otan mielellään vastaan.

1 kommentti:

  1. Vastavierailulla blogissasi ja taidanpa minkäkin jäädä seurailemaan sinun odotustasi :) Tsemppiä myös sinulle helteillä jaksamiseen!! ja tervetuloa blogimaailmaan, tää on kyllä oiva tapa purkaa ajatuksia ja saada ihania blogiystäviä!

    VastaaPoista