32-vuotiaan avioliitossa elelevän naisen elämää. Arki koostuu 5/09 syntyneen pojan kanssa touhuiluista sekä toisen lapsukaisen odotuksesta, la 9/11.

tiistai 30. elokuuta 2011

RV 37+0

No niin, nyt ne "paremmat" viikot napsahti käyntiin ja sit eiku odottelemaan pientä syntyväksi. Olo rupeaa olemaan jo sellainen että pikkuinen saisi ruveta syntymään. Yöt menee tooosi huonosti, 1-2h välein vessassa käytävä, närästys myös seurana ja mieluista asentoa vaikea saada. Supistuksia ei hirveästi ole ollut, nyt kun niitä saisi olla niin hiljaiselta vaikuttaa. Saapa siis nähdä mennäänkö laskettuun aikaan vai kuin käy. Onnihan syntyi 2päivää ennen laskettua ja synnytys alkoi supistuksilla...joskin hyvin hennoilla aluksi, mutta silloin jo sairaalaan siirryttiin ja siellä sitten supistukset vasta oikean laitansa näytti. Nyt sitä siis ehke tietää paremmin mitkä niitä "oikeita" supistuksia on ;)

Synnytyksessä pelottaa ponnistus, siitä jäi jotenkin hiukan kurja maku Onnin synnytyksessä, ponnistelin 1h ja voimat loppui ihan tyystin. Nyt kyllä kätilö yrittänyt rauhoitella, että helpommin tulee ja että Onni on jo "reitin" aukaissut...jaa, no se jää nähtäväksi. Hirveästi myös mietityttää Onni, miten pystyn olemaan hänestä erossa sairaalaolo ajan ja kuinka Onnin sydän särkyy/järkkyy kun hän ei tule saamaankaan aina kaikkea huomiota ja että vauva tulee pysyväksi meidän perheeseen. Mieheni yrittä rauhoitella, että hyvää se Onnille tekee ja että joskus on tyytyväinen kun on leikkikaveri yms. Juu, näinhän se varmasti onkin ja rikkaushan pikkuveli tulee olemaan, mutta on se Onnille suuri muutos...ja meillekkin.

Anoppiärsytys nostattanut taas päätään kunnolla, puuttuu joka asiaan ja aina on olevinaan oikeassa kaikissa asioissa. Onnin ruokailut on vääränlaisia, vaippoja ei enää pitäisi olla ollenkaan, synnytystä turha pelätä...ei se niin nopeasti synny...ei hänelläkään ole ollut ikinä kiire sairaalaan. Kummeja on Onnilla liikaa, nyt toiselle valittava kummit järkevämmin ja ristiäisiin ei paljoa porukkaa tarvitse kutsua. YMS. yms. Hurjaa, että olin jo pitemmän aikaa miettinyt anopistani ihan kivoja asioita ja hän olikin kohdellut mielestäni minua ihan ok, mutta mistä tämä ärsytys nyt tuli. Olenko loukannut häntä jotenkin, vai tulkitsenko kaiken nyt sit niin paljon negatiivisemmin. En tie, mutta kyllä tämä onneksi taas ohi menee....


1 kommentti:

  1. Harmittaa tuo sinun anoppisi, koita kestää sitä.
    Minua ärsyttää oma äitini, joka on antamassa neuvoja ja pelottelemassa lähes kaikesta. Mitähän siitäkin sitten tulee, kun meidän piskuinen syntyy, en varmaan osaa äidin mielestä mitään oikein. Onneks meillä on äidin kanssa sen verran välimatkaa ettei hän käy täällä kovinkaan usein. Tosin tiedän jo nyt saavani kärsiä siitäkin jos me emme käy vauvan kanssa hänen luonaan hänen mielestään tarpeeksi usein.

    Vaikeita nuo isovanhemmat, etenkin ne naispuoleiset :(

    Täälläkin nukutaan erittäin huonosti. Lisäksi viimeyönä heräsin kerran siihen, kun vatsaa supisti. Supistukseni ovat kuitenkin vielä noita "kivuttomia" harjoitussupistuksia, mutta välillä joukkoon mahtuu sellaisiakin jotka tuntuvat hieman kipeämmiltä. No pitäisi kai olla onnellinen, sillä kaippa nuokin valmistelevat minua ja availevat paikkojani synnytystä varten.

    Sisaret ovat todellakin rikkaus vaikka ymmärrän kyllä huolesi tällä hetkellä. Uskon Onnin kuitenkin tuntevan rakkauden ympärillään ja saavan siitä turvaa vaikkei äiti, sekä isä voikkaan enää antaa jakamatonta huomioita hänelle. Helppoa se ei ehkä aina Onnille ole, kun vauva lopulta syntyy, mutta onneks tuollaiset asiat unohtuvat mielestä.

    Voimia teidän koko perheelle!

    VastaaPoista