32-vuotiaan avioliitossa elelevän naisen elämää. Arki koostuu 5/09 syntyneen pojan kanssa touhuiluista sekä toisen lapsukaisen odotuksesta, la 9/11.

torstai 18. elokuuta 2011

Tunnustus


Voi Kiitos Kultainen Anna <3 Yllätti ja piristi mieltäni kovasti. Tunnustuksen saajan täytyisi paljastaa itsestään kolme asiaa, lempiväri, lempi ruoka sekä paikka, jossa haluaisi käydä.
Tässäpä siis minun tunnustukset...auts, onko tämä näin vaikeaa.

Lempivärini - vaikea valita yhtä, mutta vaatteissa ehdottomasti musta,valkea ja pinkki. Sisustuksessa taas ruskea ja vaalean vihreä. Samoin olen huomannut suosivani Onnin vaatteissa ruskeaa, mutta itseltäni ei löydy yhtään ruskeaa vaatetta, enkä myöskään pidä vihreästä vaatteista. Vaikkakin nyt taas olen huomannut että vauvalle olen ostanut paljon ruskea ja vihreä yhdistelmää. Aika hassua siis, mutta tässä nyt jotain selvitystä lempiväristä ;)

Lempiruoka - tämä oli helppo, paistetut muikut ja voipottu on ykkönen ja heti perään uunilohi ja kermaperunat. Ai mahoton miten hyviä herkkuja ovatkaan. Itse vaan olen aika huono tekemään kalasta mitään, joten nuita ruokia syön sitten isän luona käydessä ihan hurjan lailla, niin että napa räjähtää. Niin ja tuohon kala juttuun vielä lisäys, paistettu hauki on myös ihanaa, voi ihanuus kun sitä kohta saa taas syödä.

Paikka, jossa haluaisin käydä - Voi, tuo Annan maininta taivaasta oli niin ihana ja täydellinen että oikein kylmät väreet meni. Niin sinne minäkin niin haluaisin, Rakasta Äitiäni tapaamaan, voi että meillä olisi paljon juteltavaa niin niin paljon. Mutta uskon, että sinä Rakas Äitini kuulet huokaukseni ja puheeni myös nyt ja sitten kun joskus tavataan, niin meidän ei tarvitse enää ikinä erota, ei ikinä, niin me silloin sovittiin Rakas Äitini <3 No mutta jos mietin "oikeata" paikkaa - Niin haluaisin lähteä Mieheni ja lasteni kanssa jonnekkin ihanaan lämpimään, rauhaisaan, vehreään paikkaan. Ihanat siniset vedet ympäröisivät meitä. Saisimme olla perheenä yhdessä sekä myös mieheni kanssa kaksistaan. Rentoutua ja nauttia Rakkauden tunteesta <3




1 kommentti:

  1. Oi voi, paistetut muikut, mitä pienemmät sen paremmat! Harmi kyllä tällä hetkellä täältä saatavat muikut on aika isoja ja siksi olenkin jättänyt ne kauppaan.

    Ymmärrän erittäin hyvin, että sinäkin tahtoisit taivaaseen.. *halaus*

    VastaaPoista