32-vuotiaan avioliitossa elelevän naisen elämää. Arki koostuu 5/09 syntyneen pojan kanssa touhuiluista sekä toisen lapsukaisen odotuksesta, la 9/11.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

38+5

Täällä taas. Viimeksi olen näköjään toivonut, että pikkuinen saisi jo syntyä, mutta nyt taas, että ei ehke kulta rakas sittenkään vielä. Asustele vielä hetki äidin masussa. Onni ja mies on kuumeessa ja olisi ihanaa että mieheni pääsisi mukaan synnytykseen. Minä jouduin viime viikoksi sairaalaan lepäämään niiden verenpaineiden vuoksi, paineisiin aloitettiin lääkitys ja pääsin 5päivän sairaalassa olon jälkeen kotia lepäämään. Aluksi pelkäsivät raskausmyrkytystä, mutta onneksi se ei sitä nyt ainakaan vielä ollut. Nyt kotona tarkat seurailut jatkuu.

Oli muutes ihan hirveää olla Onnista erossa, kävi miehet minua kaksi kertaa katsomassa, mutta silti erossa olo Onnista oli jotain kauheaa. Mutta toisaalta hyvä että nyt minulla on sitten parempi mieli lähteä synnyttämään ja olla pikkuisen kanssa laitoksella, kun tiedän että Onni ja Isi pärjää tosi hyvin kaksin <3

Sairaalareissusta ehke myöhemmin lisää, nyt nukkumatti kutsuu.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että nyt olet taas kunnossa ja ettei se onneksi sitten ollutkaan raskausmyrkytys!

    Täälläkin odotellaan vielä ihan maltillisesti, ei ole kiirettä minnekkään :)

    Toivottavasti teillä miehet paranisivat pian, ettei tarvitse jännittää pääseekö miehesi mukaan synnytykseen.

    VastaaPoista
  2. Ihana tosiaan että ei sitten sitä raskausmyrkytystä ollutkaan! :) Varmasti ihana olla kotona lepäilemässä!

    VastaaPoista