RV 37+0

No niin, nyt ne "paremmat" viikot napsahti käyntiin ja sit eiku odottelemaan pientä syntyväksi. Olo rupeaa olemaan jo sellainen että pikkuinen saisi ruveta syntymään. Yöt menee tooosi huonosti, 1-2h välein vessassa käytävä, närästys myös seurana ja mieluista asentoa vaikea saada. Supistuksia ei hirveästi ole ollut, nyt kun niitä saisi olla niin hiljaiselta vaikuttaa. Saapa siis nähdä mennäänkö laskettuun aikaan vai kuin käy. Onnihan syntyi 2päivää ennen laskettua ja synnytys alkoi supistuksilla...joskin hyvin hennoilla aluksi, mutta silloin jo sairaalaan siirryttiin ja siellä sitten supistukset vasta oikean laitansa näytti. Nyt sitä siis ehke tietää paremmin mitkä niitä "oikeita" supistuksia on ;)

Synnytyksessä pelottaa ponnistus, siitä jäi jotenkin hiukan kurja maku Onnin synnytyksessä, ponnistelin 1h ja voimat loppui ihan tyystin. Nyt kyllä kätilö yrittänyt rauhoitella, että helpommin tulee ja että Onni on jo "reitin" aukaissut...jaa, no se jää nähtäväksi. Hirveästi myös mietityttää Onni, miten pystyn olemaan hänestä erossa sairaalaolo ajan ja kuinka Onnin sydän särkyy/järkkyy kun hän ei tule saamaankaan aina kaikkea huomiota ja että vauva tulee pysyväksi meidän perheeseen. Mieheni yrittä rauhoitella, että hyvää se Onnille tekee ja että joskus on tyytyväinen kun on leikkikaveri yms. Juu, näinhän se varmasti onkin ja rikkaushan pikkuveli tulee olemaan, mutta on se Onnille suuri muutos...ja meillekkin.

Anoppiärsytys nostattanut taas päätään kunnolla, puuttuu joka asiaan ja aina on olevinaan oikeassa kaikissa asioissa. Onnin ruokailut on vääränlaisia, vaippoja ei enää pitäisi olla ollenkaan, synnytystä turha pelätä...ei se niin nopeasti synny...ei hänelläkään ole ollut ikinä kiire sairaalaan. Kummeja on Onnilla liikaa, nyt toiselle valittava kummit järkevämmin ja ristiäisiin ei paljoa porukkaa tarvitse kutsua. YMS. yms. Hurjaa, että olin jo pitemmän aikaa miettinyt anopistani ihan kivoja asioita ja hän olikin kohdellut mielestäni minua ihan ok, mutta mistä tämä ärsytys nyt tuli. Olenko loukannut häntä jotenkin, vai tulkitsenko kaiken nyt sit niin paljon negatiivisemmin. En tie, mutta kyllä tämä onneksi taas ohi menee....

Tunnustus

Voi Kiitos Kultainen Anna <3 Yllätti ja piristi mieltäni kovasti. Tunnustuksen saajan täytyisi paljastaa itsestään kolme asiaa, lempiväri, lempi ruoka sekä paikka, jossa haluaisi käydä.
Tässäpä siis minun tunnustukset...auts, onko tämä näin vaikeaa.

Lempivärini - vaikea valita yhtä, mutta vaatteissa ehdottomasti musta,valkea ja pinkki. Sisustuksessa taas ruskea ja vaalean vihreä. Samoin olen huomannut suosivani Onnin vaatteissa ruskeaa, mutta itseltäni ei löydy yhtään ruskeaa vaatetta, enkä myöskään pidä vihreästä vaatteista. Vaikkakin nyt taas olen huomannut että vauvalle olen ostanut paljon ruskea ja vihreä yhdistelmää. Aika hassua siis, mutta tässä nyt jotain selvitystä lempiväristä ;)

Lempiruoka - tämä oli helppo, paistetut muikut ja voipottu on ykkönen ja heti perään uunilohi ja kermaperunat. Ai mahoton miten hyviä herkkuja ovatkaan. Itse vaan olen aika huono tekemään kalasta mitään, joten nuita ruokia syön sitten isän luona käydessä ihan hurjan lailla, niin että napa räjähtää. Niin ja tuohon kala juttuun vielä lisäys, paistettu hauki on myös ihanaa, voi ihanuus kun sitä kohta saa taas syödä.

Paikka, jossa haluaisin käydä - Voi, tuo Annan maininta taivaasta oli niin ihana ja täydellinen että oikein kylmät väreet meni. Niin sinne minäkin niin haluaisin, Rakasta Äitiäni tapaamaan, voi että meillä olisi paljon juteltavaa niin niin paljon. Mutta uskon, että sinä Rakas Äitini kuulet huokaukseni ja puheeni myös nyt ja sitten kun joskus tavataan, niin meidän ei tarvitse enää ikinä erota, ei ikinä, niin me silloin sovittiin Rakas Äitini <3 No mutta jos mietin "oikeata" paikkaa - Niin haluaisin lähteä Mieheni ja lasteni kanssa jonnekkin ihanaan lämpimään, rauhaisaan, vehreään paikkaan. Ihanat siniset vedet ympäröisivät meitä. Saisimme olla perheenä yhdessä sekä myös mieheni kanssa kaksistaan. Rentoutua ja nauttia Rakkauden tunteesta <3

Kuulumisia, Rv 35+2

Hiljaiseloa ollut nyt blogin kanssa, enkä osaa oikein syytäkään sanoa. Illat mennyt Onnin nukkumaan menon jälkeen kyllä koneella, mutta taidan olla pahasti koukussa facebookin kirpputori ryhmiin...vaikka mitä mielenkiintoista ostettavaa löytyy. Siinäkö se syy sitten on ollut..en tiedä :) No täällä nyt taasen kirjoittelemassa ja ihana oli käydä lukemassa teidän kuulumisia <3

Yksi muutos on tapahtunut - Onni nukkuu omassa sängyssä ja äitikin on siihen tottunut. Vaikkakin eka iltoina se oli ihan jotain hirveää, mun oli jotenkin niin paha olla, mutta nyt kaikki hyvin. Onni on Liian iso poika ;) Näin hän itse itsestään sanoi, äidin pieni murunen :)

Nyt olen laitellut jo pikkuiselle vaatteet valmiiksi ja sängyn, vaikkakin eipä sänky kovin laitetun näköinen ole...Onni kun tykkää käydä sielä myllertämässä aina kun silmä välttää. Kaksostenrattaat on hommattu sekä vaunut on otettu esille. Sairaalakassista ei tietoakaan eikä paljon muustakaan. Jotenkin tämän toisen raskauden kanssa on ollut niin erilainen, joskus jopa mietin, että näinköhän ollenkaan ymmärrän edes että meille on kohta syntymässä vauva. Onnille kun kaikki oli valmiina jo niin ajoissa ja viimesen päälle mietittynä. Nyt synnytys on kyllä noussut mieleeni useammin ja olenkin miehelleni esittänyt toiveet mitä toivoisin hänen tekevän toisin. (Lähinnä ettei hän valita väsymystä tai nälkää kun tietää minun kärsivän tuplasti enemmän kipuja. Hän kyllä asian ymmärtänyt ja sanoikin että oli itse niin paniikissa Onnin syntymässä että ei varmaankaan osannut olla oikeasti tukena...mutta kyllä hän tukenakin oli ja paljon, kätilökin kehui häntä miten hienosti mieheni huolehti minusta ja avusti synnytyksessä...mutta hiukan silti on parannettavaa ) Hui minua ;)

Tänään oli ultra, painoarvio pienellä oli 2,5kg. Virtaukset kunnossa ja muutenkin kaikki hyvin. Ainut että insuliiniä joudutaan hiukan nostamaan sekä nyt seuraamaan verenpainetta päivittäin. RR lukemat kun aina sairaalassa käydessä niin korkealla, mutta sitten kotona mitatessa kuitenkin ihan hyvät. Lääkäri kuitenkin topakasti mainitsi että seurattava on, Ok, minä seuraan kyllä.

Huono äiti ja vaimo...ei kai?

Tänään ollut äidin "vapaa" päivä. Aamulla Onni hoitoon ja itse ostoksille koko päiväksi siskon kanssa. Tunnelma ja mieli hyvä koko päivän ja ihanaa oli rauhassa kierrellä kauppoja, katsella vauvalle, Onnille ja kotiin uusia viemisiä. Hauskuus loppui kuitenkin kotimatkalla....Isäni pilasi sen. Hän aloitti puhelimessa "haukkumisen" ja valittamisen siitä miten jätän lapseni ja mieheni koko päiväksi. Aja äkkiä kotiin sieltä ja miten ihmeessä te saatte ajan noin kulumaan. Ilkeillessäni näin kuulemma teen. Mieheni täytyy päästä nukkumaan, koska ollut edellisen yön töissä.....juu, tiesin asian ja siksipä Onni olikin hoidossa päivän, jotta hän saisi nukkua unet päivällä ja jaksaisi illan olla Onnin kanssa...mutta mieheni (on työnarkomaani ja ei osaa eikä välttämättä aina pystykkään kieltäytymään töistä) joutuikin olemaan koko päivän töissä. Tästäpä siis mietteitä loppuillaksi ja ajomatkalle kotiin...

Itkin, itkin ja itkin...olenko oikeasti huono äiti ja vaimo kun tein noin? Mitä väärää päivässäni oli? Onko mieheni ilkeillessään valittanut väsymystään...eikö hänkään halua antaa minulle edes hiukan omaa aikaa? Kärsiikö poikani tosiaan jos äiti on ostoksilla?  Olenko itsekäs? Vai onko isäni jotenkin ilkeä ja katkera? Entäpä mieheni, aikooko hän alistaa minut toimimaan aina niin että hän on ykkönen? Huh huh, sitä pahaa oloa ja miettimistä mitä päässäni kävin/käyn. Pahin tuskani on jo ohi, siskoni onneksi tietää isän ja olemme paljon puhuneet hänen tyylistään kohdella minua...aivan kuin olisin vieläkin se pikku tyttö jota täytyy komentaa ja arvostella. Näkeekö hän minussa piirteitä äidistäni ja siksi heidän käsittelemättä jääneet asiat kalvavat hänen mieltään ja purkaa kaiken nyt minuun. Siskoni lohdutti ja yritti luoda minuun uskoa että isäni oli nyt väärässä.

Kotona odotti IHANA pieni poikani ja oli intoa täynnä kun sai uusia ostamiani tavaroita ja leluja...hän selitti monesti että äiti toi. Mieheni tiesi puhelusta isäni kanssa ja yritti halata, mutta jotenkin minun oloni oli niin kurja että en antanut hänen koskea minuun....en ollenkaan ollut tietoinen millaisen kuvan hän oli isälleni ostosreissustani antanut...ja kenelleppä muulle sitä pahaa oloa näyttää kun omalle miehelleen. Isälleni olin laittanut viestin, että miten hän oli pahoittanut mieleni ja että on kurja huomata miten huonona äitinä ja vaimona hän minua pitää. Isäni soitti, hän puhui nätimmin ja yritti selittää että ei tarkoittanut pahaa...joo asia sovittiin, minä pyysin anteeksi...isäni ei, mutta näinhän nämä asiat menee.

Sellainen oli kesäni ainoa "vapaa" päiväni. . . . alistettu ja arvoton olo, niin pahako olen, että oikeasti päivääni en ansainnut.?
Kukahan miehelleni soittaa ja haukkuu hänet, kun hän seuraavan kerran viettää päivän metsästäen kavereiden kanssa, Tai miesten iltaa saunoen ja juoden....veikkaan että kukaan ei häntä arvostele...hän on "vapaansa" ansainnut :)
Hormonit tekee varmasti tehtävänsä, mutta tälläistä tällä kertaa Liinan elämään <3

Voihan helle!!

On kyllä aikas tuskaa tämä olo näinä helle-päivinä. Turvotus on jotain kauheaa ja joka paikkaan jomottaa. Minusta myös tuntuu, että pikkuinen liikkuu paljon vähemmän. Liikeseurantaa olen tehnyt ja kyllä iltaisin liikkeet täyttyvät <3 Insuliinin pistot siis aloitettu ja eipä kyllä hirveesti ole arvot laskeneet, saa siis nähä pitääkö sitä vielä nostaa, toivottavasti ei.
Viikko ollaan Onnin kanssa oltupäivät kaksin, ku isi palasi töihin. Hyvin on päivät saatu kulumaan ja ensi viikollekkin on touhua jo sovittu parille päivälle. 

Viime viikolla tuli 3uutta vauvaa meidän tuttaville. Kaikki syntyivät samana päivänä ja 2 normaali synnytystä ja 1 sektio. 1 vauvoista voi hyvin ja 2 joutui teholle, sokereiden seurantaan yms. Tällä hetkellä lapsilla kaikki ok, mutta voi vaan sydämessään kuvitella mikä hätä ja huoli pienien nyyttien vanhemmilla kyseisinä päivinä on ollut. Kyllä sitä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, todellisuus taas tärähti kasvoille ja muistutus siitä että ikinä ei voi tietää miten raskaus ja synnytys menee. Kyllä sitä täytyy osata olla kiitollinen monesta asiasta ja rukoilla että tämänkin lapsen kohdalla kaikki menisi hyvin. Uskoa ja luottoa siihen että kaikki menee niinkuin tarkoitettu. Rukoilen kaikkille odottajille, synnytyshetkiin sekä pienille lapsille enkelin siipien suojelua jokaiseen päivää <3

Ultra ja......insuliini :(

Tänään olimme ylimääräisessä ultrassa, kun sf-mitta menee ihan omilla käyrillä. Vauva voi hyvin, mutta lapsivettä on hiukan enemmän. Vauvan painoarvio oli 1,4kg ja pää alaspäin oli pikkuinen jo asettunut. Ja jalkojen välissä oli ihan selevät pussit...joten poju on tulossa, niin kuin rakenneultrassakin veikattiin :) Ihanaa että pojulla kaikki hyvin <3 Kiitollinen olen <3 Mutta sitten tuo harmitus, olen kotona seuraillut verensokeri arvojani ja hiukan yläkantissa on muutamina kertoina luvut ollu. No tänään tuomio sit tuli, insuliinin pisto 6ky iltaisin. Harmitti ihan älyttömästi ja itketti, olin niin nyt yrittänyt syödä oikein yms. Onnia odottaessa oli sama tilanne ja rv 25 alkaen jouduin silloin pistämään insuliiniä. Nyt selvisin 5viikkoa pidempään, mutta silti tuntuu kurjalle. Hoitaja ja lääkäri rauhoittelivat minua ja vakuuttivat, että vauva ei insuliinistä kärsi vaan enemmän kärsisi tilanteesta jos koko ajan sokeriarvot hiukan korkealla. Mies on yrittänyt rauhoitella myös mieltäni ja muistutella että Onnillakin oli kaikki hyvin, vaikka silloinkin pistin. Mutta äidin mieli on tälläinen ja lapselleen toivoo vaan parasta. Harmittaahan se jos itse on yrittänyt tehdä "kaiken" ja se ei riittänyt. Mutta näin on nyt eteenpäin mentävä ja uusi ultra 3viikon päästä. Voi kun poju saisi mahdollisimman hyvän kasvun kohdussani <3

Siirtyminen...

Olemme useamman viikon jo suunnitelleet että Onnin olisi aika siirtyä meidän huoneesta omaan huoneeseensa nukkumaan...isojen poikien sänkyyn. Uusi sänky on hommattu jo vuoden alussa, joten Onnilla on ollut aikaa tutustua siihen leikkiessään huoneessaan. No ilta sujui hyvin tavanomaisesti. Minä aina välillä muistuttelin Onnille, että raivataan sängystä lelut ja autot pois, kun ensi yön nukut siinä yms. Hän välillä köllöttelikin siinä ja sanoi että tättä nukkuu :) Sitten iltapesut ja hyvien öiden sanominen isille. Onni kääntyy vaan meidän huoneeseen päin ja muistuttelen että nyt Onni nukkuukin omassa huoneessaan.....ja voi sitä pienen pojan katsetta - Ei halua, Onni ei halua. Onni äidin vielessä nukkuu....Juu, niinpä <3 Siinä se sitten oli, äidin sydän suli ja siirryimme vanhoilla kuvioilla nukkumaan, luimme iltarukouksen ja juttelimme että no huomenna nukutaan omassa huoneessa :) Katsotaan kuin käy. Ei siis ollut äitikään eikä poika valmis muutokseen. Näin heikko sitä tämä äiti on ja lapsikin varmasti aistii sen. Tai onkohan tämä heikkoutta vai huonoa omaatuntoa jo siitä, että syyskuussa tilanne muuttuu ja Onni ei enää olekkaan meidän ainokainen...

Nukutaankohan sitä syyskuussa koko perhe samassa huoneessa, saapi nähdä :)
Mistähän sitä saisi voimaa ja keinoja muuttaa kuvioita? Jos jollakin hyviä ideoita, otan mielellään vastaan.